Yritysmarkkinointi

By Zula Spencer,

Kilpailu markkinoilla on kovaa, melkeinpä riippumatta alasta. Jokainen yrittäjä haluaa, että juuri oma yritys erottuisi edukseen joukosta. Kuinka tähän voi sitten vaikuttaa? Tapoja on varmasti monia, mutta tärkein lienee markkinointi. Markkinoinnin lisäksi perusasioiden tulee tietenkin olla kunnossa; palveluiden tai tuotteiden tulee olla laadukkaita ja kommunikointi sujuvaa asiakkaiden ja/tai sidosryhmien kanssa. Tässä artikkelissa kerrotaan erilaisista tavoista markkinoida yritystäsi, jatka lukemista. Kuten jo yllä on mainittu, parasta mainosta yritykselle on tietenkin työn laatu. Tämä ei usein kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös muita keinoja tehdä yritystä tunnetuksi ja näin parantaa tulosta. Yksi yleisimmin käytetyistä tavoista on esimerkiksi tuote yrityksen logolla. Muita tapoja ovat mm. markkinointi sosiaalisessa mediassa, radiossa, televisiossa, internetissä tai lehdessä, riippuen yrityksesi koosta ja markkinointiin käytettävissä olevasta budjetista.

Mitä hyötyä on tuotteista yrityksen logolla?

Yrityksen logolla varustettuja tuotteita voi käyttää oman yrityksen markkinoinnissa apuna monin eri tavoin, ja niitä voi myös yhdistellä muihin markkinointitapoihin kätevästi ja näin kasvattaa tästä saatavaa hyötyä. Kaiken kokoisille yrityksille sosiaalisessa mediassa näkyminen on nykypäivänä melkeinpä elinehto, ja mikäli haluaa maksimoida näkyvyyttään, hyvänä lisänä toimivat kustomoidut tuotteet. Missä kaikkialla tuotteita yrityksen logolla sitten voi hyödyntää? Alla on listattuna muutamia ideoita:

  • Työasuissa
  • Mainostettaessa yritystä erilaisissa tapahtumissa ja messuilla
  • Asiakaslahjoina tai kaupanpäällisinä
  • Vieraslahjoina yhteistyökumppaneiden välillä
  • Palkintoina arvonnoissa
  • Asiakkaille myytävinä tuotteina
  • Yrityksen edustamiseen vapaa-ajalla

Yrityksen Facebook- tai verkkosivujen luominen on melko yksinkertaista ja kustannustehokasta, ja se on oiva tapa tavoittaa ihmisiä sekä antaa yrityksestä päivitettyä ja ajankohtaista tietoa. Facebookissa on myös melko suosittua järjestää esimerkiksi arvontoja, kun yritys on saanut tietyn määrän tykkäyksiä sivuilleen. Palkintona voi käyttää laadukkaita ja hyödyllisiä tuotteita yrityksen logolla. Erilaisen kuvamateriaalin tuottamisessa voi myös hyödyntää tuotteita, kuten vaatetusta yrityksen logolla varustettuna.

Mitä tuotteita on saatavilla yrityksen logolla?

Nykyään on mahdollista tilata monia erilaisia tuotteita ja palveluita (https://www.lappeenrannanuutiset.fi/artikkeli/124550-ruokaostokset-voi-tilata-nyt-kotiovelle-verkosta). Parhain markkina-arvo saavutetaan, kun tuote tilataan yrityksen logolla varustettuna. Yrityksen tavoitteleman kohderyhmän lisäksi kannattaa miettiä omaa yritystään ammattialan ja koon mukaan sekä minkä tyyppisiä asiakkaita varten se on olemassa. Mainosvaatteet ovat yksi tavallisimmin hankituista tuotteista. Niissäkin valikoimaa löytyy pipoista pikeepaitoihin, kalvosinnapeista kaulahuiveihin ja esiliinoihin, solmioihin, urheiluvaatteisiin ja jopa lastenvaatteisiin. Anna mielikuvituksesi juosta ja yrityksesi näkyä!